Keskeisen aseman suomalaisessa sodanjälkeisessä suluttamistaktiikassa saanut syvä suluttaminen ja etenkin 1960-luvulla uhkakuviin nousseen yllätyshyökkäyksen torjuntavalmiuden kehittäminen saivat merkittävän tuen heti sotien jälkeen. Siltoja koskeva päätös rakenteellisista suluttamisvalmisteluista tehtiin 15.1.1946. Niillä tarkoitettiin panoskaivojen, panoskomeroiden, panosputkien ja panoskoukkujen rakentamista. Siltoja rakennuttavat viranomaiset velvoitettiin sisällyttämään suunnitelmiin edellä mainitut rakenteet, joiden ansiosta siltojen hävittämisvalmius parani oleellisesti.
Mikäli panostilan sijoittaminen maa- tai välituen sisälle ei ollut mahdollista, tukiin voitiin valamisvaiheessa sijoittaa panoskoukkuja, joihin panokset voitiin kiinnittää.